Vimma Itävaltaan

Tänään Niina ja Vimma pääsivät viimein tositoimiin. Jälkiryhmän kokoontuminen oli klo 13:10 kisakeskuksessa. Lähdimme sinne jo hyvissä ajoin, ettei tule kiire. Siirtymä ryhmän kokoontumispaikkaan oli 9 kilometriä, kylään nimeltä Peilstein im Mühlviertel. Saimme siellä odotella jälkien arvontaa jonkun aikaa, sillä yksi kilpailijoista oli ilmeisesti lähtenyt syömään kesken kaiken. Toinen kilpailija puolestaan oli loukannut nilkkansa ja joutunut vetäytymään kisasta pois. Ryhmässämme oli siis kolme koirakkoa. Lopulta myös tämä ruokailemaan lähtenyt saapui paikalle ja jälkiarvonnat saatiin tehtyä.

Niina veti jäljen nro 2. Jäljentekijä tuli meille kertomaan, että kohta lähdemme vasemmalle, että kääntäkää autot valmiiksi. Odottelimme lähtöä osoitettuun suuntaan ryhmittyneinä, kun toinen henkilö tulee meille kertomaan, että nyt lähdetään ja suunta on täysin päinvastainen. Ei muuta kuin neliveto-Hiacea veivaamaan ympäri – se on kohtuu kankea kääntymään ja täällä tiet ovat kapeita, niissä ei ole lainkaan piennarta ja asfaltin loppuessa on suora pudotus alas rinteeltä. Ympäri päästiin, mutta siinä kohtaa oli jo vetoauto hävinnyt näkyvistä. Pysähdyimme kukkulan päälle sveitsiläisten auton perässä, kun emme tienneet minne pitäisi mennä. Sveitsin joukkueenjohtaja nousi autosta ja tuli sanomaan, ettei tiedä mitä tapahtuu ja että hän soittelee hiukan. Hän palasi hetken päästä sanomaan, että meidän täytyy palata takaisin kokoontumispaikkaan. Samaan aikaan päinvastaisesta suunnasta tuli kisajärjestäjän väkeä, jolle kerroin että meillä on jälki nro 2. Tämä henkilö sanoi, että meidän jälki on siinä suunnassa, mistä hän tuli ja että meidän pitäisi jäädä tähän odottamaan. Sveitsin joukkueenjohtajan kanssa he keskustelivat lyhyesti saksaksi ja sitten meille annettiin ohje, että ajakaa 200 metriä eteenpäin, siellä on väkeä odottamassa meitä.

Teimme työtä käskettyä, vaikka mielessäni kyllä kävi, ettei tämä taida olla hyvä ajatus. Tulimme isolle aukealle, josta näki kilometrikaupalla joka suuntaan – ja ketään ei missään. Vastaamme tuli kyllä Itävallan kilpailija ja joukkueenjohtaja, heillä ei luonnollisesti ollut mitään tietoa siitä, missä meidän pitäisi olla. Ehdimme siinä hetken pyörimään ja ihmettelemään, kunnes jäljentekijä kaahasi luoksemme vähän korvat luimussa ja pääsimme hänen mukanaan lopulta jälkipellolle. Mikään hätä meillä ei ollut, ilmoitettuun starttiin oli vielä puoli tuntia aikaa ja Niinalla oli hyvin aikaa valmistautua suoritukseen.

Tuomarina tämän päivän jäljellä oli Saksan Klaus-Jürgen Glüh. Jälkipellossa oli ihan jonkun verran jyrkkyyttä, mutta kaavio oli tehty siihen poikkisuoraan, joten se ei ollut niin raskas kulkea. Me katsojat näimme ainoastaan aloituksen ensimmäisen suoran ja kaarteen ensimmäisen puoliskon, lopusta toiseksi viimeisen suoran lopun, suoran kulman ja viimeisen suoran. Itse asiassa ryhmämme kokoontumispaikalta olisi ollut tälle jäljelle paras näköala, sillä se oli suoraan pellon alapuolella rinteessä ja siellä olikin paljon yleisöä.

Vimma aloitti jäljestämisen tarkasti ja näkemämme alkupätkä näytti hyvältä. Jäljelle lähdettäessä oli kohtuu tyyni, puolipilvinen keli, noin 11 astetta lämmintä. Jäljen aikana alkoi kuitenkin voimakkaampi tuuli ja Vimmalla oli vaikeuksia selvittää neljäs suora, se ajoi pahimmillaan jopa toista metriä jäljen sivussa. Vimma selvitti sen kuitenkin itsenäisesti. Jyrkkään alamäkeen mentäessä koiran tasapaino horjahti esineilmaisussa ja se ilmaisi esineen siten, että se oli etujalkojen vieressä. Tämän jälkeen Vimma jätti seuraavat kaksi esinettä – se oli kummallekin pysähtynyt lyhyesti, mutta ei ilmaissut. Jonkin verran tarkasteluita oli tullut jäljen mittaan ja harhajälkeä se oli tarkistanut hieman liian pitkälle. Kulmissa koira työskenteli hyvin ja piikeissä Vimma sai jälleen paketin kasaan. Viimeisellä suoralla suoraan sen naaman eteen pomppasi myyrä ja Vimma pysähtyi säpsähtäen, mutta jatkoi sitten loppuun asti. Tuomari arvosteli suorituksen reilusti ja antoi koirakolle kaikki pisteet, mitä suorituksesta oli annettavissa. Lopputuloksena 80 pistettä ja tuloksessa ollaan siis kiinni!

Nyt meillä on kaksi välipäivää ennen viimeistä suoritusta lauantaina. Niina luultavasti käy treenaamassa Vimman kanssa kumpanakin päivänä, ainakin harhoja on syytä edelleen pitää harjoittelussa mukana. Niina on todella tyytyväinen Vimman tämän päivän suoritukseen. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.

Täällä Itävallan vuoristossa on kyllä arvaamaton keli. Aamulla kun heräsimme, satoi oikein sankasti lunta. Maaperä on kuitenkin jo niin lämmin, että se ei jäänyt maahan. Aamupäivän aikana lumisade vaihtui todella voimakkaaksi tuuleksi, sellaiseksi että hiukset irtoaa päästä ulos mennessä. Ajattelimme, että nyt onkin hyvä mennä tekemään viimeinen treenijälki ennen huomista kisasuoritusta. Koira saisi vielä yhden treenikerran jyrkillä rinteillä kovassa tuulessa. Ajoimme pellolle 20 kilomerin päähän ja sielläpä olikin täysin tyyni keli ja maaperä oli kostea yön jäljiltä. Suorastaan optimaaliset olosuhteet koiralle, mikä oli aika pettymys meille.

Viimeistelytreenin teemana oli suorien ajaminen. Vimma oli liian innokas jäljelle siirryttäessä ja jouduttiin hetki odottamaan, että se rauhoittuu ja keskittyy. Vimma on parantanut joka treenissä suoritustaan ja tänään se oli todella keskittynyt ja tarkka. Olosuhteet olisivat saaneet kyllä olla tässä treenissä haastavammat – olisi ollut kallisarvoista saada treenata koiraa vuoriston vaihtelevissa tuulissa. Huomenna Vimma ja Niina ovat suorittamassa ryhmässä A6. Ryhmän ensimmäinen jälki lähtee klo 14:10. Sen jälkeen on kaksi välipäivää ja toinen jälki ajetaan lauantaina.

Myöhemmin kävimme Vimman kanssa lenkillä Hochficht-vuoren ulkoreiteillä. Liikkuminen täällä on raskasta: tasaista maaperää ei juuri ole ja nousut ovat tosi jyrkkiä. Koko ajan kuljetaan joko ylä- tai alamäkeen ja ilma on ohutta. Meidän ihmisten täytyy pitää säännöllisesti hengitystaukoja. Vähän kyllä jännittää, millaiset kisapellot ovat huomenna. Sana on kiirinyt, että tänään ajetut kisajäljet ovat olleet todella jyrkässä maastossa. Tuomareillekin tämä on aika koetus – tänään he ovat arvostelleet kumpikin 12 jälkeä tässä maastossa, joten kova kunto täytyy kyllä olla. Aloituspäivän tulostaso on ollut kyllä todella kova: vain kaksi koirakkoa 24:stä ovat pummineet jäljen ja kaikki loput koirakot ovat ajaneet jäljen hyväksytysti.

Maisemia täällä ei kyllä lakkaa ihailemasta! Niitä on valitettavasti mahdotonta saada vangittua kameralle, mutta yritin kuitenkin. Iltapäivällä paistoi aurinko niin lämpimästi, että oli ihan hiki.

Luonto on muutoin aika samanlaista kuin suomessa, mutta erikoisuuksiakin löytyy. Villinä metsässä kasvaa jonkinlainen kuusilajike, mikä kiinnitti huomiomme. Oksat ovat litteät ja neulaset eivät kasva oksasta joka suuntaan, kuten kotoisissa suomalaisissa kuusissa, vaan ainoastaan vaakasuoraan sivuille. Siitä kasvaa todella korkea, mäntymäisen näköinen puu. Ei tiedetä, mikä se on nimeltään, mutta hieno joka tapauksessa.

 

Illalla pidettiin joukkuepalaveri sunnuntailta tutussa Pizzeria Veneziassa. Se on osoittautunut erinomaiseksi ruokapaikaksi ja siellä on yllättävän täyttä. Pöytävarauksen tekeminen on suositeltavaa. Täältä saa hämmästyttävän paljon mereneläviä, vaikka merta ei ole lähelläkään. Otin itse annoksen, jossa oli jättiravunpyrstöjä ja mustekalaa grillattuna. Ihan huippuhyvää!

Tänään oli kilpailuiden ensimmäinen päivä ja aamumme alkoi eläinlääkärintarkastuksella ja liinojen mittauksella. Tämän jälkeen meillä oli monta tuntia vapaata aikaa ennen kilpailuiden avajaisia, joten suuntasimme treenipellollemme. Niina jatkoi harjoittelua valitsemallaan linjalla, eli piikkiharjoituksella ja harhoilla. Vimma oli parantanut toivottuja asioita eilispäivään verrattuna.

Tänään keli oli huomattavasti tyynempi kuin eilen ja vettä satoi pitkin päivää. Lämpötila oli aamupäivällä 3-5 asteen paikkeilla. Ei siis todellakaan mitenkään lämmintä, vaikka täällä Itävallassa kevät onkin paljon pidemmällä kuin meillä kotona Suomessa. Olemme täällä 1100-1300 metrin korkeudella merenpinnasta – meillä Sastamalassa korkeus on 110 metriä. Aikamoinen ero. Tajusimme, että jatkuvaksi sumuksi luulemamme jatkuva tiheä harmaus ilmassa olikin pilviä! Ne roikkuvat täällä niin lähellä maanpintaa.

Treenien jälkeen suuntasimme syömään parin kilometrin päässä olevaan Gasthof Grilliin. Täällä päin on paljon majatalotyylisiä ravintoloita ja tarjolla oleva ruoka on täyttävää, sisältää paljon lihaa ja makkaroita, sekä on aika yksinkertaisesti tehtyä maalaisruokaa. Maku on erittäin hyvä ja aterian voimin jaksaa pitkälle iltaan. Harvassa paikassa tähän mennessä on puhuttu englantia. Minulla on ruostuneet saksanopinnot taustalla ja niiden voimilla ollaan pärjätty hämmästyttävän hyvin. Monessa paikkaa tunnutaan kyllä englantia ymmärrettävän sen verran, että tajuavat mitä ollaan vailla – tarjoilijat puhuvat sitkeästi kyllä saksaa takaisin, mutta joka kerta ruokaa ollaan saatu ja ihan oikein ja lisäksi palvelu on ollut erittäin ystävällistä kielihaasteista huolimatta.

Kokoontuminen kilpailuiden avajaismarssille oli klo 15:30 Rohrbach-Bergin keskustassa parkkipaikalla. Koirakot järjestäytyivät joukkueittain jonoon ja letkaa vetämään tuli soittokunta. Komea kulkue marssi noin 500 metrin matkan kaupungin läpi kaupungintalolle, jossa pidettiin viralliset avajaispuheet. Erityiskiitos lyhyistä puheista – tilaisuus oli ohi 15 minuutissa. Keli oli aika epävakaa ja juuri ennen avajaismarssia tuli reippaasti vettä, vaikka sitten itse marssin aikana alkoikin aurinko paistamaan. Kulkueesta erityisesti bongasin Hollannin koirat, joilla oli kaikilla päällään maaväreissä loimi ja hikinauhat etujaloissa. Harmi, ettei niistä tullut otettua kuvia!

Avajaisten jälkeen suuntasimme takaisin kisakeskukseen ja kokoonnuimme klubin kentälle pystytettyyn lämmitettyyn telttaan. Avajaisillallinen alkaisi klo 18:00 ja meillä oli puolisentoista tuntia aikaa ennen sitä, joten Niina meni ulkoiluttamaan Vimmaa ja itse suuntasin tutustumaan telttaan. Paikalle oli järjestetty pöytiintarjoilu, mikä toimi todella nopeasti. Juotavaa sai tilattua kattavasti: limpparia, olutta, viiniä, sprizeriä ja snapseja sai kaikkia tilattua pöytiin. Ruokavalinnat meidän oli täytynyt tehdä jo etukäteen (vaihtoehdot olivat grillattu kana tai kasvispihvit ranskalaisilla) ja myös ruoka tarjoiltiin pöytiin. Ruoka tehtiin paikan päällä klubirakennuksella – siellä broilerit pyörivät vartaissa grillissä. Klubi on muutoinkin hyvin varusteltu: näin suomalaisen koiraharrastajan silmiin pistää erityisesti siistit sisävessat ja aurinkopaneelit katolla. Kenttä on kukkulan päällä ja sieltä on upea näkymä alhaalle kylään.

Ruokailun jälkeen tehtiin jälkiryhmien arvonnat. Arvonnat tehtiin maajoukkueittain ja Suomen joukkue oli nostamassa ryhmät viidentenä. Niina nosti jälkiryhmiksi A6 ja B13. A6 ryhmä jäljestää keskiviikkona klo 14:10 alkaen ja B13 ryhmä jäljestää lauantaina klo 9:45 alkaen. Suomen joukkueella oli siinä huono tuuri, että olemme miltei täysin samaan aikaan pellolla, mutta kuitenkin eri ryhmissä. Joukkueenjohtajalla on vaikeuksia jakautua yhtä aikaa moneen paikkaan ja me emme pääse kannustamaan joukkuetovereita. Hyvä asia on kuitenkin se, että Niina ja Vimma pääsevät vielä huomenna treenijäljelle.

Majoituksemme on 20 minuutin ajomatkan päästä kisakeskuksesta, Schwarzenberg am Böhmerwald-nimisessä kunnassa. Sesonkiaikaa on talvi ja ihan vierestä löytyy esimerkiksi hiihtokeskus. Me olemme liikkeellä nyt sesongin ulkopuolella ja täällä on todella rauhallista. Majapaikkamme on Hochficht-vuoren juurella ja tästä lähtee ihan pihasta patikointireitit vuorelle. Koirien ulkoilutus on siis hyvin helppoa ja olemme hieman kylän yläpuolella, joten oma rauha on taattu.

Lauantai meillä meni matkasta toipumiseen. Ulkoilimme Vimman kanssa, jotta se pääsee verryttelemään jäseniään pitkän matkan jälkeen. Lisäksi lähdimme turistikierrokselle Saksan puolelle – tästä on kolmen kilometrin matka Saksan rajalle. Halusimme katsella maisemia ja samalla käydä ruokakaupassa, joten matelimme lähimpään saksalaiseen kaupunkiin Waldkircheniin. Poikkesimme siellä Lidlissä ja lisäksi uteliaisuuttamme lemmikkieläintarvikeliikkeessä nimeltä Fressnapf Waldkirchen. Se oli hyvin samantyylinen kuin Musti ja Mirri-ketjun liikkeet Suomessa. Ostimme sieltä Vimmalle muutaman pakastepötkön jauhelihaa ja puruluita.

Sunnuntaina olimme sopineet Suomen joukkueen treffit kisakeskukseen SVÖ Rohrbach-Bergin kentälle 10:30. Tästä meidät noutaisi paikallinen opas ja veisi meidät Suomen joukkueelle varatulle treenipellolle. Tätä peltoa saisimme käyttää vapaasti koko kilpailuiden ajan, mutta siitä pitää ehdottomasti aina ilmoittaa järjestäjälle. Treenipelto oli vain muutaman kilometrin päässä keskuksesta. Maasto täällä on kaikkialla hyvin kumpuilevaa ja niin oli myös treenipellollamme. Vieressämme oli Puolan joukkueen treenipelto ja heillä oli vieläkin jyrkempi maastonnousu. Saapa nähdä millaisia peltolohkoja meillä on kisoissa!

Vimmalle tehtiin noin 300 metrin piikkitreeni, jonne allekirjoittanut teki harhajäljen. Tuuli oli erittäin voimakas ja kumpuilevassa maastossa se pyörteilee ennalta-arvaamattomalla tavalla. Treenin tarkoituksena oli saada Vimma tutustumaan pohjaan ja Itävallan tuulisiin ja mäkisin olosuhteisiin. Harhojen tarkoitus oli saada jäljelle tarkkuutta. Tiedämme, mitä harjoittelemme huomenna!

 

J. Alen sponsoroi Vimmalle ja muille Suomen joukkueen koirille upeat pannat ja remmin Suomi-kuosilla kisoihin.

Treenien jälkeen meillä kaikilla oli nälkä ja päätimme lähteä yhdessä syömään. Ajattelimme poiketa paikallisen hotellin ravintolassa, mutta siellä sattui juuri olemaan jonkinlainen perhetilaisuus. Seuraavaksi lähin ruokapaikka oli Saksan puolella Pizzeria Venezia. Ajoimme letkassa sinne vain todetaksemme, että ravintolalla on tapana olla sunnuntaisin keskellä päivää kolme tuntia kiinni ja se aukeaisi uudelleen parin tunnin päästä. Ei auttanut muu, kuin palata takaisin majapaikkaamme nälkäisenä. Matkan varrella huomasimme avoinna olevan huoltamon, (täällä näyttää melkein kaikki olevan sunnuntaisin kiinni) ja saimme sieltä ostettua uudet ajovalojen polttimot Hiaceen. Perjantai-iltana olimme todenneet toisen polttimon palaneen ja nyt saimme sen joukkueenjohtajan avulla vaihdettua. Muutaman tunnin päästä uusi yritys pizzeriaan ja tällä kertaa pääsimme syömään. Pizzojen lisäksi ravintolasta sai myös pastaa, kalaa, salaatteja ja liha-annoksia. Ruoka oli hyvää (tosin mediumina tilattu pihvi oli hieman kypsempi) ja hintataso on jonkin verran matalampi kuin Suomessa.

Palattuamme takaisin majoitukseen otin Vimman vielä hierontaan. Se oli jo ennen matkaa jumissa niska/lapa- ja lanneselän alueelta, eikä pitkä autossa matkustaminen ainakaan vetristä koiraa. Huomenna MM-kisat alkavat ja meillä on aamulla tiedossa eläinlääkärin tarkastus ja liinojen mittaus. Sen jälkeen ehdimme hyvin käymään vielä treenaamassa uudelleen. Neljältä on kilpailuiden avajaiset ja sen jälkeen illallinen, jossa suoritetaan jälkiryhmien arvonnat. Katsotaan millainen arpaonni joukkueella on, sillä se sanelee pitkälti tulevan viikon ohjelmaa, mm. mihin ryhmiin jäsenet joutuvat, pääseekö joukkuetovereiden jälkiä seuraamaan vai meneekö viikko siinä, että käy vain tekemässä oman suorituksen.

Maanantai-iltana kokoonnuimme Niinan kanssa tekemään viimeiset matkasuunnitelmat. Autoliitosta meille oli kerrottu, että Itävaltaan meidän täytyy ostaa vinjetti – muita tullimaksuja matkallemme ei osunut. Ostimme sen netistä etukäteen kymmenelle päivälle, hinta oli 12,90€. Lisäksi tarkistimme Tallinnan-laivojen aikataulut ja hinnat. Halvin vaihtoehto oli Eckerö Linen rahtilaiva Finbo Cargo, jonka ensimmäinen vuoro lähtisi klo 6:00 Vuosaaren satamasta. Lyhyen neuvonpidon jälkeen olimme molemmat sitä mieltä, että haluamme lähteä heti aamun ensimmäisellä laivalla matkaan. Meidän kannattaisi siis jo keskiviikkoiltana ajaa Helsinkiin ja yöpyä siellä. Varasimme huoneen HiisiHotelsilta Jätkäsaaresta, missä yövyimme ja heti kukonlaulun aikaan suuntasimme satamaan.

Laivalla söimme aamupalan ja torkuimme hetken – unet olivat jääneet hieman vähille edellisenä yönä. Rantauduimme Muugan satamaan 8:45 ja siitä suuntasimme Via Balticalle. Keli oli mitä parhain – aurinko paistoi ja maantie oli kuiva ja liikenne sujuvaa. Pärnussa pysähdyimme jaloittelemaan ja tankkaamaan. Pidemmän tauon pidimme Liettuassa, kun pysähdyimme syömään Raubonys’iin Wrana Cafeen.

 

Puolan rajalla paikallinen poliisi pysäytti meidät lyhyesti. He etsivät jotakuta henkilöä suomalaisista autoista, mutta me emme olleet kiinnostavia ja matkamme jatkui nopeasti. Olimme sopineet, että ajetaan niin pitkälle kuin jaksetaan ja illan edetessä kaasujalka alkoikin jo painaa. Päätimme pysähtyä Via Baltica-hotelliin, joka on lähellä maantietä ja jo aikaisemmilta matkoilta hyväksi todettu.

Hotellissa on 24/7 respa auki ja koiran sai taas lisämaksusta huoneeseen. Aamupala oli erinomainen ja ihan toisenlainen, mitä suomalaisissa hotelleissa tavallisesti tarjoillaan. Hotelli oli siisti ja rauhallinen, lisäksi saapuminen ja lähteminen oli nopeaa, sillä se sijaitsee 800 metriä maantiestä. Ei siis tarvitse kierrellä missään kaupungissa. Majoitus kahdelta henkilöltä ja koiralta 100€/yö.

Aamupala alkoi klo 7:00 ja hyvin tankanneina olimme jälleen matkalla ennen kahdeksaa. Tässä kohtaa meillä oli enää kymmenisen tuntia matka-aikaa jäljellä, joten olisimme hyvissä ajoin illalla perillä. Moottoritiet koko matkalla olivat erinomaisessa kunnossa ja kolmikaistaisilla teillä ajaminen on hyvin jouhevaa. Olemme liikkeellä Toyota Hiace-pakettiautolla, niin sillä ei ihan noita kovimpia nopeuksia ajeta. Kun kaistoja on kolme, aggressiivisimmatkin kuskit pääsevät silti ohi.

Teimme lyhyitä pysähdyksiä Puolassa huoltoasemille ja Tsekeissä pysähdyimme syömään. Huoltoasemat matkan varrella ovat pääasiassa pieniä ja niissä on aika niukka valikoima lähinnä hodareita ja muuta sen tyylistä. Tsekeissä päätimme etsiä ruokakaupan ja poistuimme maantieltä. Pienen kyläajelun jälkeen löysimme Penny-kaupan, josta saimme aamupalatarpeet ja kalan seuraavan päivän ruuaksi muutamalla eurolla. Oli myös hauska poiketa ajamaan kylätietä, näkemään vähän paikallista elämää. Tässä kohtaa meillä oli navin mukaan vielä 3 tuntia ajoaikaa jäljellä. Erikoista matkalla oli se, että rajanylityksiä maasta toiseen ei välillä huomannut ollenkaan, ei siis ollut mitään kylttiä että nyt saavut Puolaan tai Tsekkeihin.

Viimeiset 50 kilometriä ennen majapaikka olivat jännittävät. Tie muuttui koko ajan pienemmäksi ja syrjäisemmäksi – kartasta oltiinkin jo ennen matkaa katsottu, että tehdään aika pitkä lenkki kun kierrämme Linpo Dam-varastoallasta Lounais-Tsekeissä. Alue oli lähinnä metsää ja maaseutua ja pieniä kyliä. Ajoimme jonkinlaista asfaltoitua metsäautotietä (täällä kaikki peltotietkin on asfaltoitu) kymmeniä kilometrejä, välillä jonkin pienen kylän läpi. Ajovauhti oli 30-40 km/h, vaikka nopeusrajoituksesi olikin ilmoitettu 90 km/h. Ei kyllä ihan uskallettu ajaa noin lujaa pimeässä! Lopulta navi ohjasi meidät metsään hiekkatielle jonkinlaiselle ratsastuspolulle. Tie päättyi puomiin – meillä oli tässä 150 metriä matkaa majoituspaikkaan. Ei muuta kuin Hiace ympäri ja takaisin. Neliveto kääntyy aika kankeasti, mutta saatiin se ympäri ja palasimme takaisin. Kylän kautta kiertämällä pääsimme kohteeseen. Ei kyllä navi tiennyt tästä loppumatkasta yhtään mitään! Vaihtoehtoinen reitti olisi kestänyt tunnin kauemmin, mutta kyllä tuossa neljääkymppiä ajellessakin kesti se tunti ekstraa arvioon verrattuna.

Majapaikka on upea! Siisti, tilava, hyvin varusteltu loma-asunto, sijainti on kukkulalla kylän yläpuolella ja ei naapureita lähellä. Heti ovelta pääsee metsään, tälle ratsastuspolulle missä eilen illalla seikkailimme autoilla. Erinomaiset koiran ulkoilutusmaastot siis! Lopulta puolen yön tietämissä olimme purkaneet tavarat, päässet suihkuun ja kallistimme pään tyynyyn.

Tervetuloa seuraamaan Niina Ojansivun ja Auttavan Aforismin  ”Vimman” kisamatkablogia! Niina ja Vimma osallistuvat erikoisjäljen maailmanmestaruuskisoihin Suomen joukkueessa. Kisat pidetään 31.3.-5.4.2025 Itävallassa, Rohrbach-Bergin kunnassa Ylä-Itävallassa. Starttaamme auton Sastamalasta torstaina 27.3. ja ajamme idän kautta Via Balticaa pitkin. Allekirjoittanut toimii matkalla kuskina, yleisinä apukäsinä sekä Vimman virallisena hovihierojana.

Kiitos Suomen Palveluskoiraliitto ja viralliset yhteistyökumppanit Royal Canin, D&C Dogsport, Orion Pharma eläinlääkkeet ja Back on Track.

Lisäksi valtava kiitos ja kumarrus henkilökohtaisesti Niinan ja Vimman kisamatkaa sponsoroineille tahoille Vammalan Palveluskoiraharrastajat, SPL-Alasatakunta ja Flex-a-Dog koirahieronta.

Pysykää menossa mukana ja seuratkaa blogia!

Matkaterkuin,
Sanna Laine